Minä astelen salille voittaja ffiiliksillä. Jei minä tein sen, olen vihdoin päässyt treenaamaan salille oikein kunnolla. Vaan kuinkas sitten kävikään. Aika, rakas aika tuli vastaan. Jouduin karsimaan siis ehtimistäni liikkeistä jo paljon, ja puolet jäi toteutumatta. PRKL!!!! Treenini siis oli eritäin lyhyt:
Lämmittely Crosstrainerilla 15min
Sisäreidet 30kgx3
Ulkoreidet 30kgx3
Vatsat 25kgx1, 30kgx3
Vatsarutistus 25kgx2
Kyljet/Sivuvatsat 50kgx2
Alaselkä 25kgx3
Yleensä teen vielä prässiä ja erilaisia liikkeitä käsille. Ajan loppuminen harmitti minua tänään oikeasti todella paljon, sillä sain niin hyvän tuntuman lihaksiin. Noh huomenna menen salille ja keksin päivän täyteen ohjelmaa =) Jotain tosi mukavaa sillä yllätys yllätys Mikon ja minun suunitelmat peruuntuivat =( Mutta ei saa menettää toivoa kokonaan.
Minä olen niin vihainen. Itselleni. Ilta meni tosissaan erinäisistä asioista mönkään. Ja minä edelleen pidän tätä suurena väärinymmärryksenä, mutta se on minun mielipiteeni. Joka tapauksessa syy miksi olen vihainen itselleni on se, että kun tosissaan Mikon ja minun välillä ehti sattua asioita jotka satuttivat molempia, minä yritän tosissani tässä, antaa silti luottamuksen hänelle takaisin, olla ajattelematta kaikkea hullua päässäni, koska minulla jos jollain on vilkas mielikuvitus. Olen itse myös ryssinyt suhteemme aikana luottamuksen oikein huolella, en siltikään koe, että hän yrittää luottaa minuun kuten minä häneen. Mielestäni suhteen kulmakivi on luottamus ja kunnioitus. Luottamusta me yritämme rakentaa, sen huomaa kaikesta.
Viime aikaiset koettelemukset, menemättä yksityiskohtiin, satuttivat pahemmin kuin luulin. En halua näyttää sitä hänelle, enkä itselleni, koska tällä hetkellä olen enemmän kuin ylpeä muutoksista joita minussa on tapahtunut. Olen jollain sairaalla tavalla kypsempi, ja EI älkää sekoittako aikuismaisuuteen, minustahan ei aikuista tule =P Ja se tuntuu hyvältä, rauhallisemmalta ja tyynnimmältä pään sisällä. Mutta välillä saan tästä äskeisestä äksedentistä flashbackeja, jolloin minua alkaa kiukutta itkettää ja raivostuttaa. Ja mielikuvitus alkaa tietty laukkaa =D Kaikista tyhmintä on se, että voin esittää että asiat ovat ok, mutta Mikko näkee totuuden, tai oikeastaan aistii sen. No mutta onneksi hän todella ymmärtäväinen, että kun minua on satutettu, niin koitan ehkä leikkiä vahvaa, mutta sisällä itken kuin pikku tyttö =P
Mutta huomenna uudestaan treenaa, vähä paremmin, eikä niinkään vähän. Ajattelin että voisin mennä salille, ja siitä vielä tunnille jos jaksaisi. Mut ehkä nyt pidetään se vaan tossa salitreenissä aluksi =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti