Minä

maanantai 31. tammikuuta 2011

Baby is Gone, And my Life goes ON... Yes, I didn't DIE!!!!

Tosissaan Mikko ja minä emme ole enää yhdessä, ja  hän ei edes halua sitä. Itse asiassa, se on ok. Minulla on pari päivää ollut epäilyni, että kestänkö ja pystynkö tähän, mutta tänään tajusin, että elämä on tässä ja nyt, ja minun on elettävä se, vaikka ilman Mikkoa. Olemme silti puhuneet puhelimessa, ja nähneet, mutta hän on mennyt eteenpäin, joten nyt voin hyvillä mielin myös itse mennä eteenpäin. Tietenkin toivon, että me pidämme välit yhtä hyvinä kuin nyt, sillä nyt me olemme pitkästä aikaa pystyneet puhumaan ja hengaamaan ilman suurempia draamoja, ja se on ollut erittäin mukavaa.

En tiedä onko muilla vastaavia kokemuksia, mutta heti ensi sinkku hetkistäni lähtien, miehet ovat antaneet minulle enemmän huomiota, sekä olen saanut kehuja erittäin paljon. Tässä tilassa se on mukavaa, vaikka en mitään haekkaan, niin on mukava kuulla kohteliaisuuksia.

Toisinaan koen heikkoja hetkiä, jolloin selaan hänen kuvia, meidän kuvia, mutta sitten muistelen hänen valintaansa, ja lopetan. Hymyilen ja olen onnellinen, sillä vaikka suhteemme olisi ollut kuinka myrskyinen oli siinä myös aurinkoisia päiviä, ja vaikka se onkin ohi en toivo hänelle mitään pahaa, ainoastaan hyvää. Toivon, että hän saa kaiken mitä hän toivoi, koska hän on sen ansainnut. Itse odotan tulevaisuutta innoissani, ja hyvästelen menneen haikein, mutta hyvin mielin.

Sellasta siis tänään on aivoissani mun...


sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Itku, potku NAURUKUOLEMA!!!!!

Alex tuli perjantaina kotiin tosissaan. Lauantaina teimme yhdessä ruokaa. Italianpataa ja fetasalaattia. Hänestä on tullut kunnon pikku apuri <3 Ihan maailman mahtavin tyyppi.

Ruoan jälkeen minä olin koneella, ja Alex katseli telkkaria. hän tuli viereeni katsomaan mitä tein, ja huomasi, että olin youtubessa. Hän innostui, ja pyysi, että laittaisin Finteligenssin-Mikä boogie biisin. Noh  minä tein työtä käskettyä, juuri kun olin painamassa biisin päälle, Alex huusi:"Ei vielä." Sitten mini mies juoksi keskelle olohuoneen lattiaa, ja sanoi :"Valmis!!". Painoin biisin päälle ja yht äkkiä, Alex veti kuin Hunksin elkein, heitti paitansa sutjakkaasti pois ja alkoi heiluttamaan käsiä, ja soittamaan ilmakitaraa,breikkaamaan ja tanssimaan muutenkin. Paidan heittämisen kohdalla, silmäni täyttyivät vedestä, purin huulta minkä kerkeisin jotta en vain purskahtaisi nauruun, ja pahoittaisi Allun mieltä. Oli todella vaikeaa, mutta pystyin kuin pystyinkin siihen.

Eikä siinä ollut kaikki tietenkään. Seuraavaksi Alex halusi kuulla Madagascar animaatiosta laulun: I like to move it, eli suomen kielisenä versiona, mä haluun veivaa. Laitoin sen Alexille soimaan tietenkin. Hän tanssi ja lauloi. Yht äkkiä aloin kuuntelemaan sanoja miten Alex lauloi, oikeasti sanat menivät: Mä haluun veivaa veivaa, mä haluun veivaa veivaa, mä haluun veivaa veivaa, mä haluun VEIVAA!!!!! Ja Alex lauloi: Mä haluun pebaa pebaa, mä haluun pebaa pebaa, mä haluun pebaa pebaa, mä haluun PEBAA!!!!!! Ei siinä enää mitää naura pystynyt pidättelemään!!!! Korjasin sanat ja räkätin yksinäni.

Tälläistä tällä kertaa.. Katsotaan jos saisi jotai järkevää kirjoitettua tuossa hiukan myöhemin, nyt taas lepoa. Kiitos


lauantai 29. tammikuuta 2011

Yskä lähtee yskimällä ja nuha lähtee nu**imalla...

Antibiootti kuuri on aloitettu. Ei kyllä edelleenkään tunnu auttavan mihinkään. Yskin minkä kerkeän. Eilen nukahdin vasta joskus 4 aikoihin, koska minua yskitti niin paljon, kun koitin saada unta. Mutta kai se tästä pikku hiljaa lähtee pois. Toivotaan näin. Keuhkoputkentulehduksen, ja yskän rinnalle on tullut järjetön nuha. Olimme äsken tulossa kaupasta Alexin kanssa kun aloin yskimään ja yhtä äkkiä huomaan kirjaimellisesti ilmapallon tulevan nenästäni, voi ziisus sitä häpeää. Paperia ei ollut missään, mailla halmein. Nice. Siitä juosten kotiin. Kaupassa ollessamme, ja ostoksia kerätessämme, olin lopussa niin naatti, että minulta meinasi lähteä jalat alta. Minua alkoi pyörryttämään aivan älyttömästi. Jo sohvalta nousu laittaa minut hikoilemaan kuin pieni sika. Hyi hitto. Nyt on otettava vaan zillisti sohvalla ja levättävä.

Elikkä vaikka otsikkoni sanookin mitä sanoo, niin, ei nyt kyllä ekana tule mieleen, tuo. No eipä ole enää miestäkään siihen =D 
Että sellaista. Toivottavasti muut ovat terveitä, ja säästyneet  tältä kauhealta flunssalta yms, ja ovat onnellisesti terveitä. Oikein hauskat viikonloput siis muille, minulla viikonloppu menee täällä kotosalla leväten. Bailatkaa minunkin puolestani =D

Kuva haaste vol.4 (7-8/30) Me, my life, my love ones and the music of my life... BUJAAAA =P

day 7. a photo of someone you love 


                                           day 8. a photo of your favourite band/musician
                                                     

 Tässä muutamia, olisin voinut laittaa vielä muita, kuten kings of leon yms. Mutta ehkä nuo nyt riittävät =D

                                                        day 1. your facebook profile photo
day 2. a photo of yourself a year ago
day 3. a photo that makes you happy
day 4. a photo of the last place you went on holiday 
day 5. a photo of you 
day 6. a photo that makes you laugh 
day 7. a photo of someone you love 
day 8. a photo of your favourite band/musician 
day 9. a photo of your family 
day 10. a photo of you as a baby 
day 11. a photo of your favourite film(s) 
day 12. a photo of you 
day 13. a photo of your best friend(s) 
day 14. a photo of one of your favourite family members 
day 15. a photo of you and someone you love 
day 16. a photo of you at the last party you went to 
day 17. a drunk photo of you 
day 18. a photo of one of your classes 
day 19. a photo of you on a school trip 
day 20. a photo of something you enjoy doing 
day 21. a photo of you standing up 
day 22. a photo of your town 
day 23. a photo of your friend as a baby 
day 24. a photo of you that your hair looks nice in 
day 25. a photo of a night you loved 
day 26. a photo of your favorite weekend 
day 27. a photo of last summer 
day 28. a photo of what you ate today 
day 29. a photo of someone you find attractive 
day 30. a photo of you when you were happy

perjantai 28. tammikuuta 2011

Kuva haaste (vol.3/30) Me, my life and good laughs =D

          Tehtävän anto yksi on day 5. a photo of you, eli toisin sanoen, siinä ei määritellä milloin kuva on pitänyt ottaa, eli kuinka vanha se saisi olla =D Joten tässä kuva minusta vuodelta 2006-2007.


Ja kuva joka saa minut nauramaan. Tässä on fuskattava taas, ja laitettava muutama, eli tehtävä tämä kollaasi muodossa jotta kuva pysyy yhtenä, vaikka se sisältääkin useamman kuvan =D Kuten sanotaan lapset ovat rikkaus, ja jotkut lapset ovat ilmekkäämpiä kuin toiset. Alex oli tälläinen, ja on edelleen, erittäin ilmeikäs. Tässä kuvia vuodelta 2007-2008... HAHAHAHAHAHAHHAAHHA... Kenellekkään ei varmaan jää epäselväksi, keneltä Allu on perinyt ilmeensä, heh. Hänen olleessaan pieni, minä tein hänelle kaikkia ihme ilmeitä, ja hän katsoi ja kikatteli hulvattomasti.


Ps. En tiedä nyt naurattaako omat kuvani, mutta en viitsinyt Alluakaan pelkästään kiusata, piti heittää jotain omiakin hölmöilyjä kehiin =D

                                                        day 1. your facebook profile photo
day 2. a photo of yourself a year ago
day 3. a photo that makes you happy
day 4. a photo of the last place you went on holiday 
day 5. a photo of you 
day 6. a photo that makes you laugh 
day 7. a photo of someone you love 
day 8. a photo of your favourite band/musician 
day 9. a photo of your family 
day 10. a photo of you as a baby 
day 11. a photo of your favourite film(s) 
day 12. a photo of you 
day 13. a photo of your best friend(s) 
day 14. a photo of one of your favourite family members 
day 15. a photo of you and someone you love 
day 16. a photo of you at the last party you went to 
day 17. a drunk photo of you 
day 18. a photo of one of your classes 
day 19. a photo of you on a school trip 
day 20. a photo of something you enjoy doing 
day 21. a photo of you standing up 
day 22. a photo of your town 
day 23. a photo of your friend as a baby 
day 24. a photo of you that your hair looks nice in 
day 25. a photo of a night you loved 
day 26. a photo of your favorite weekend 
day 27. a photo of last summer 
day 28. a photo of what you ate today 
day 29. a photo of someone you find attractive 
day 30. a photo of you when you were happy

Sick about being sick, sick about our fights and sick about the love we just throw away, and I'm sick about this hate...

Olen ollut tässä tiistaista lähtien kuumeen kourissa, ja se on myös yksi syy miksi en ole päivitellyt niin tiuhaan tahtia. Olen aivan naatti. Nyt vihdoin ja viimein sain raahattua itseni lääkäriin, jossa minulla todettiin keuhkoputkentulehdus. Blaaaahhh.

Olen nähnyt exääni (Mikkoa) tässä aina jonkun verran. En tiedä onko se fiksua. Tuntuu että, revimme vain haavoja auki. Tuntuu että jokainen katse todellakin tappaa. Me tappelemme ja tappelemme ja tappelemme lisää, vaikka enään ei ole mitää syytä edes tapella. En tiedä mitä hän haluaa, enkä tiedä minäkään. Tiedän vain että en jaksa ainakaan tapella. Olisi ollut ihanaa, vaikka hengata yhdessa, ja nautiskella toisistamme, ja toistemme seurasta, mutta ei. Viha ja katkeruus ovat voimakkaina. Itse en kyllä tunne vihaa, tai katkeruutta, mutta osaan olla erittäin narttu jos sille päälle satun. Varsinkin varmaan näin kipeänä, olen ollut varmaan aivan mulkku, koska, minusta tulee aivan pikku tyttö. =D Itken joka asiasta ja olen aivan voimaton =D

Elämän pienet ihanuudet!!! Alex tulee vihdoin kotiin. Thank God!!! Minulla on ollu sitä pikku miestä niin ikävä. Hän se osaa aina piristää minua. Välillä kun olen ollut migreenissä, tai todella kipeä, hän on paijannut minua, siitä tulee aina hymy huulille =D hän on niin avulias poika.

Suhde solmuilleni sopii hyvin laulu, joka alkaa sanoilla Luvattu on paljon, rikottu enemmän...
Arvauksia??? Jep, aivan oikein Chisun- Sama nainen


keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Yli 39 astetta kuumetta, WTF!!!!!!

Hei pupuset nyt oon jäänyt päivitykset tekemättä. Tämän enemäpää en saa itsestäni irti. Iham hirveä olo. Oon 39-asteen kuumeessa, eikä mulla oikeasti nouse kuume yleensä kuin 37.6. Nyt takasin sohvalle!!!! Voikaa paremmin kuin minä!!!!


tiistai 25. tammikuuta 2011

Kuvashaaste... Me,my life and my past part. 2

Haaste jatkukoon. Elikkä tänään voisin laittaa taas 2 kuvaa...


day 3. that makes you happy



En osannut päättää mikä tekee minut onnellisimmaksi. Ja kyllä tiedän että on säälittävää laittaa kuvia minusta ja Mikosta, mutta tuolloin oli aivan mahtavaa. Kauhea kuva musta kylläkin, mut ku se tunnelma nyt tuppaa välittyy niin hyvin tässä niin oli pakko valita se.


day 4. a photo of the last place you went to on holiday


En tienny pitikö laittaa kuva Bulgariasta, vai sieltä otettu kuva, joten huiputin taas. Tässä siis kuva kollaasi viimeisestä kun lomalta, jonka tein Mikon kanssa. Hyviä muistoja =D

day 1. your facebook profile photo 
day 2. a photo of yourself a year ago
day 3. a photo that makes you happy
day 4. a photo of the last place you went on holiday 
day 5. a photo of you 
day 6. a photo that makes you laugh 
day 7. a photo of someone you love 
day 8. a photo of your favourite band/musician 
day 9. a photo of your family 
day 10. a photo of you as a baby 
day 11. a photo of your favourite film(s) 
day 12. a photo of you 
day 13. a photo of your best friend(s) 
day 14. a photo of one of your favourite family members 
day 15. a photo of you and someone you love 
day 16. a photo of you at the last party you went to 
day 17. a drunk photo of you 
day 18. a photo of one of your classes 
day 19. a photo of you on a school trip 
day 20. a photo of something you enjoy doing 
day 21. a photo of you standing up 
day 22. a photo of your town 
day 23. a photo of your friend as a baby 
day 24. a photo of you that your hair looks nice in 
day 25. a photo of a night you loved 
day 26. a photo of your favorite weekend 
day 27. a photo of last summer 
day 28. a photo of what you ate today 
day 29. a photo of someone you find attractive 
day 30. a photo of you when you were happy

Noh niin ja katsellaan illemmalla jos sitä saisi jotain fiksumpaa vielä kirjoiteltua!!!! Oikein hassun hauskaa päivää teille ihanaiset!!!!

Love or other drugs, and ME so SICK

Eilen tosissaan menimme Sannan kanssa katsomaan leffan Love and Other Drugs.  Ehkä ihmiset ovat nähneet leffan, tai menettäneet uskon rakkauteen, nimittäin siellä oli ainoastaan 6-7 ihmistä meidän lisäksi.


No tietenkin leffaan on ostettava namia ja popparia. Ostimme jopa karkkikaulakorun, ja olimme karkkitiimi. Ja tietty tapamme mukaan pelleilimme muillakin karkeilla ennen leffan alkua.


Eilinen oli todellakin sitä mitä kaipasin, hyvä leffa ja hyvä seura. No selvisin leffan ilman itku kohtauksia, kunnes tuli oivalluksen hetki, ja meikäläinen alkoi itkeä aivan älyttömästi. En pystynyt siis lopettamaan.  Kaikki mitä leffassa tapahtui muistutti omasta rakkaus elämästäni. Vaikka siis elämämme ei ole samanlainen kuin leffassa. Leffan loputtua suuntasimme muutamalle. Eilisen hetket olivat ihania, koska minun ei tarvinnut muistaa mitään pahaa, tai oikeastaa mitään. Ainut mitäm minä tein olin heitin aivot narikkaan ja nautiskelin.


Tosissaan, olen ollut todella itkuinen. Kävin syömässä salaattia, kun taustalta alkoi soimaan rakkaulaulut, purskahdin itkuun, oikeastaan joka asiassa olen purskahdellut itkuun. Noh mittasin kuumeen niin 38.5, iha tosta noin vaan. WTF!!!! Olin äsken kuumassa suihkussa, vaikka tiedänkin et pitäisi olla ilman vaatteita tyyliin, eikä todellakaan käydä kuumissa suihkuissa. Jokatapauksessa, olin äsken suihkussa, laitoin aika kuumalle veden. Yhtä äkkiä tuntui että jalkani olivat yhtä veden kanssa, eikä minulla ollut jalkoja. Joo se oli aika häröä.

Tuli vaan mieleen, että voikohan mulla olla kuumetta koska minun sydän on  murtunut???? Wou, villejä ajatuksia.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Pilkko pimeää asunnossa, sekä sydämessä... GIVE ME BACK MY SUN&LIGHT TO MY HEART& TO MY APARTMENT!!!

Olin unohtanut tyystin, että asunnossani on palanut sulakkeet. Noh saavun kotiin, ainut mihin syttyi valot on keittiö. Minä kuitenkin mielummin halusin olkkariin valot, niinpä oikein näpsäkkänä tyttönä vaihdoin niiden paikkaa. Vaihdoin myös muita sulakkeita, minulla oli kotona 16amppeerisia sulakkeita, ja olkkarin ja keittiön kohalle meni 10 amppeerinen. AAAARRRRGGGHH!!!

Ei minua haittaisi ollenkaan, mutta kun minä pelkään pimeätä, joo tiedän sen olevan tyhmää varsinkin minun iässäni. En tiedä mikä siinä on, mutta kun on pimeää, minusta tuntuu että joku tulee sieltä pimeästä, minun pakko nähdä aina siis mitä missäkin on.



Muistan aina kun olin yötä Mikolla, ainut miksi pystyin nukkumaan pimeässä, oli se että tunsin oikeasti olevani turvassa, vaikka olikin pilkko pimeää. Monesti jos aloin kuulemaan myös olemattomia asioita, Mikko kävi aina tarkistamassa. Hän on myös ainut, jonka kanssa uskalsin nukkua, niin että varpaani eivät ole peiton sisällä. Pelkään myös että joku nappaa minun varpaani kun nukun jos minulla ei ole peittoa päällä.  Minä olen niin outo =D

Lähden tänään Sannan kanssa leffaan katsomaan Love and other drugs, Tennispalatsiin. Ainut asia on, että pelkään että itken koko komedian ajan. Koska tällä hetkellä kaikki elämäni osa ALUEET OVAT NIIN HUKASSA, VARSINKIN RAKKAUS RINTAMALLA. Leffa kertoo rakkaudesta, rakkaus taas muistuttaa minua Mikosta. Mikko taas muistuttaa erosta. Ero taas laittaa minut itkemään. Itku naurun  tilalla taas on pelottavaa. Varsinkin leffassa, voi pystyn kuvittelemaan kun muut nauraa ja minä ulvon, lopulta minut kannetaan leffasalista pois =D 



Kirjoittelen illemmalla/huomenna arvostelut leffasta.

En edes tiedä mikä tilanne meillä oikeasti on. Ja epätietoisuus on pahinta myrkkyä ihmismielelle. 

Toivottavasti teillä on ollut bueno päivä. Mäpäs lähden nyt pilkko pimeään  suihkuun. Saa nähdä palaanko elossa, vai liukastunko. Ei mäpä otan kynttilöitä. Vähän romantiikkaa, mun pimeälle asunnolle ja mun pimeälle mielelle =D

Kuvahaaste... Me and my life

 Heippa vaan. Nyt on sellainen tilanne, että kun en tiedä, että mitä kirjoittaisin tänään, teen nyt varmuuden vuoksi kuvahaasteen, jonka löysin Mou Moun sivuilta. En kuitenkaan malta käydä yksiitäin näitä läpi, joten laitan aina muutaman kuvan.

 day1. Your facebook profile photo




 day 2. photo of yourself a year ago



day 1. your facebook profile photo 
day 2. a photo of yourself a year ago
day 3. a photo that makes you happy
day 4. a photo of the last place you went on holiday 
day 5. a photo of you 
day 6. a photo that makes you laugh 
day 7. a photo of someone you love 
day 8. a photo of your favourite band/musician 
day 9. a photo of your family 
day 10. a photo of you as a baby 
day 11. a photo of your favourite film(s) 
day 12. a photo of you 
day 13. a photo of your best friend(s) 
day 14. a photo of one of your favourite family members 
day 15. a photo of you and someone you love 
day 16. a photo of you at the last party you went to 
day 17. a drunk photo of you 
day 18. a photo of one of your classes 
day 19. a photo of you on a school trip 
day 20. a photo of something you enjoy doing 
day 21. a photo of you standing up 
day 22. a photo of your town 
day 23. a photo of your friend as a baby 
day 24. a photo of you that your hair looks nice in 
day 25. a photo of a night you loved 
day 26. a photo of your favorite weekend 
day 27. a photo of last summer 
day 28. a photo of what you ate today 
day 29. a photo of someone you find attractive 
day 30. a photo of you when you were happy

Noh niin ja katsellaan illemmalla jos sitä saisi jotain fiksumpaa vielä kirjoiteltua!!!! Oikein hassun hauskaa päivää teille ihanaiset!!!!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Party, party, party & party clothing and partycompany = Good party night

Tosissaan eilen oli lärväntäi, mikä tarkoitti biletystä ja lärevejä =D Heh... Eilinen postaus jäi siis tekemättä, pahoittelut siitä.. Lähdin siskoni kanssa liikenteeseen.


Valmistautumista. Toppi : Pieces




Eli toppi: Pieces Vyö: Kirppis Hame: H&M Sukkikset: Pieces

Sitten olikin aika lähteä baareilee, kun kellokin läheni jo yhtä.


Bussissa siskon kanssa..






Ja näin ilta kiteytyy hyvin näihin kuviin. Olimme melkeinpä koko illan siis danssaamassa. Ettäå semmoinen lauantai olipi mulla. Toivottavasti teillä oli vähontään yhtä hauskaa kuin minulla. Nyt takas darrailee =D

perjantai 21. tammikuuta 2011

How are u doing this year??? Will see..

 

Vuosi 2011, miltä tuntuu?



Tällä hetkellä vähän pyllyltä. Kaikki tuntuu menevän päin pyllyä >=(


Vaihdoitko vuotta juhlien vai jotenkin muuten?



Juhlittiin ystäviemme luona Mikko-miehen kanssa hyvän juoman ja ruoan parissa. Oli ehdottomasti paras uusi vuosi ikinä!!!!!


Kerro pari viimevuoden kohokohtaa!



Uusi asunto, kihlaus...


Ja joku asia jonka olisit halunnut tehdä toisin?



Jättää tappelut tappelematta, olla eroamatta, lopettaa Matti & Mervi käytös =D


Uskotko, että vuodesta 2011 tulee parempi ku viimevuodesta?

En tiedä, toivottavasti, vaikka olikin mahtava vuosi. 

Teitkö uudenvuodenlupauksia? Kerros vähintään yksi!



Joo tein, lupasin petrata kuntoilua, mikä on onnistunut hyvin, sekä lopettaa tupakointi, mikä ei ole onnitunut hyvin =D


Aiotko viettää tipatonta tammikuuta?

Noh enpä usko, tullu rikottua se jo kun join laivalla muutaman, muuten tässä oltukin selviä...



Helmikuussa...


Toivon että raha-asiani ovat jo kondiksessa ja elämä on alkanut hymyilemään ja minulla olisi joku kiva työpaikka. Vois lähteä laivalle taas =D


Maaliskuussa...


Mitään en ole suunitellut, tuohon aikaan on vielä liian pimeätä, jotta tämä karhunpoikanen olisi vielä voimissaan.


Huhtikuussa....


Elämä voittaa, Aurinko alkaa esiintymään useammin.. JEI!!! Tule jo kesä!


Toukokuussa..


Toivottavasti pääsee jo puistoilee ja rantailee =)


Kesäkuussa...


Toivottavasti on lämmintä!!!! Makaan rannalla, ja vois jonku pikku tripin tehdä taas...


Heinäkuussa...


Alexilla ja mulla on synttärit!!!! AHDISTUS, I'm so old!!! =D


Elokuussa... 


Jos olen saanut työpaikan, voisin lähteä tuolloinkin viikonloppu lomalle vaikkapa Saksaa moikkaa tätiä...


Lokakuussa..


Syksy alkaa, luonto on todella kaunis, toivottavasti ei hirmu sateinen syksy ole tulossa...


Marraskuussa...


Aletaan odottelee lunta ja joulua.. Vai pitäiskö paeta ulkomaille koko joulua???


Joulukuussa...


Pakettien avaus ja pukin tapaaminen =P Tai jos toisin teen, niin palmujen alla kylmän juoman siemailu... I hate winter!!!!! Blaaahhhhh

torstai 20. tammikuuta 2011

Sorrows and shadows in love and life....

     
                   
En voi kirjoittaa mitään. En saa sanoja suustani, tai edes kirjoitettua. Laitan huomenna jonkun päivityksen, nyt teen sen mitä ei pitäisi ja menen nurkkaan rypemään itsesäälissä, suremaan ja murehtimaan. Ikävöimään ja rakastamaan.

If tomorrow is the last day I will see you, how can i show u how much u meant to me??? There's no time. I just say: I Love U

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Uusin Olivia ja Elle, mitä kertoivat ne meille?? =D


Ellessä ja Oliviassa oli paljon kevään trendeistä, ja meikeistä yms. Otin lehdistä kuvia, joten kaikille varmana selkiää mitä tapahtuu, mitkä on trendejä ja millaisia meikkejä suositaan =D



Eli takit, varsinkin Rock-henkiset takit, bikertakit yms, ovat IN!!!!!  No onneksi kaapistani löytyy Blendin luotto Biker takki, mikä on aivan törkeän siisti!!!


Ja koko rock-henkinen pukeutuminen on muutenkin IN!!!!




 Ja kuten tein Jc:n kevään mallistossa selväksi, toivottavasti, että farkku on se juttu tänää keväänä. Farkku kaikkialla: mekot, hameet, paidat ja tietty farkut housuina...















 Onneksi kaapista löytyy, sähkönsininen villakangas takki, sekä sininen puuvilla mekko...



Voi helv***n 16 ku elämä on joskus vaikeaa, taas juostu paikasta a. paikkaan b. kuin päätön kana... PRKL

Aamulla herään puoli kahdeksan, herätän pikkumiehen, ja teen aamupalan. Odotan puoli tuntia jotta voin soittaa lääkäriin, koska en muistanut mihin aikaa se oli, ja saan kuulla että olen peruuttanut sen. Minun piti tänään tosissaan juosta eri virastoissa pitkin Helsinkiä, mutta ennen kuin pystyin tekemän sen minun oli löydettävä muutama lappu. Noh kello löi puoli 9 ja ei missään. Ajattelin, että vien Alexin tarhaan heti kun laput löytyvät. Kello löi 10 ei vieläkään mitään. Noh Alex kysyi silloin, että voisiko jäädä kotin, ja sanoin mikä ettei, koska en ollut löytänyt lappuja, ja ajattelin että kun lähden hoitamaan asioita, en pakosti ehtisi hakea Alexia tarhasta ajoissa, joten Alex sai jäädä kotiin. Aika kului, löysin yhden lapun. Enään yksi ja olisin ready to go. Vastaan tuli Alexin ruoka-aika, lämmitin hänelle ruoan, ja jatkoin hänen syödessä vikan lapun etsimistä. Kello oli yli 12 jo, tässä tulisi aivan liian kiire. Alex oli syönyt, eikä lappua näkynyt. Noh, ei siinä muu auttanut, kuin käyttää pähkinöitä (päätä). Ja sitten keksin sen, soitin paikkaan josta tarvitsin lapun ja pyysin heitä faksaamaan sen. Jes ja nyt olimme valmiita lähtemään. Asiat hoituivat nopeammin kuin luulin, jes jes jes. Ehkä se aurinko alkaa siis paistaa. 

Haluaisin nyt oikeasti kommenttia siitä, että viekö vanhemmat lapsen tarhaan vaikka olisi vapaa päivä?? Eivätkö ketkään pidä lasta kotona silloin?? Jos minä pidän tekeekö se minusta huonon vanhemman???  Juu rutiinit on tärkeät lapselle, mutta jos luulen että en kerkeä hakemaan lastani, niin eikö se tee minusta hyvän vanhemman eikä huonon??? Ja jos menen 10 töihin voinko viedä lapseni vasta 9, vaikka normaalisti veisin 7??? Vai tekeekö sekin minusta jotenkin huonomman???  Nyt kommentteja kehiin!!!!!

Tälläinen oli siis päiväni. Kirjoitan tossa vähän myöhemmin uusimmasta Oliviasta ja Ellestä.



Takki: Only 





Olen täässä oppinut käyttämään kameraani, vikassa kuvassa, muutin lumen väriä vihreäksi =D




Tässä taas leikitelty väreillä. Odotamme bussia, jotta pääsemme matkaamaan. Alex rakentaa mini lumiukkoa sillä aikaa =D



Ihania rakennuksia...

Kun asiat oli hoidettu, oli Alexilla hirveä vessahätä, jano ja nälkä. Niinpä päädyimme Mäkkiin. Siellä minä söin Fiesta salaatin joka sopii minun tiukkaan ruokavalioonikin =D


Nyt kotona ja aivan tajuton VITU*** päällä...  Juu taas on kaikki päin P:tä rakkaus rintamalla. Miten kaksi rakastunutta ihmistä voi olla näin helvetin erilaista. Ei voi ymmärtää, mutta en tylsistytä teitä sen enempää minun valituksella... Toivottavasti teillä oli parempi päivä kuin minulla!!!!! 

Ps. Illemmalla siis vielä postaus lehdistä, ja sisällöstä yms...