Uusi tupakaton elämäni

Olen polttanut lähemmäs 10 vuotta elämästäni. Se on paljon, tiedän. Olemme poikaystäväni kanssa yrittäneet lopettaa monesti. Hän on onnistunut siinä suht hyvin, mutta aina hän on retkahtanut. Minä puolestani olen luovuttanut parhaina kertoina 3:n päivän sisällä ja huonoimpina kertoina 3h sisällä. Poikaystäväni, Mikko puolestaan on ollut polttamatta parhaimmillaan ainakin kuukauden, joten häneen verrattuna olen selkärangaton nilviäinen, jolta puuttuu täysin niin sanottu suomalainen sisu. Mikko lopetti tupakoinnin n. 3 viikkoa sitten. Toissapäivänä sain kuulla Mikolta, kuinka epäterveellistä tupakointi on, ja kuinka hän ei halua kuulla, että lopetan kun en kuitenkaan lopeta. Minua hävetti, tajusin kuinka saamattomalta ja kykenemättömältä vaikutin. Nyt teemme tämän yhdessä ja onnistumme, toivottavasti =) Niinpä eilen alkoi uusi TUPAKATON ELÄMÄNI.

9.9.2010

Päivä oli helpompi kuin luulin. En tiedä johtuiko se siitä, että olin erittäin uupunut. Heräsin puoli 7,  13.30 menin päiväunille, heräsin hiestä märkänä, mielessäni vain yksi asia: TUPAKKA. Yöunille menin jo klo 21, eli pvä oli suht lyhyt, mikä helpotti asiaa. Ja tietenkin käytössäni ovat Nicoreten resoritabletit, joka helpottaa kummasti =) Niitä sain tuhlattua eilen koko päivän aikana 9kpl. Ainoat piinalliset hetket olivat, kun kuvittelin kahvin, ja tupakan, ja kuinka poltan ja nautin rakkaasta yhdistelmästä, kunnes oivalsin, että en polta enään. Tälläisten hetkien tullessa otin napin naamaan ja imin herkulliset nikotiinit itseeni.

10.9.2010

Herään virkeänä, pitkien yöunien jälkeen. Ensimmäisen resoritabletinkin otan puolet myöhemmin kuin edellisenä päivänä. Ehkä minulla on toivoa sittenkin.  Huomasin, yhdessä vaiheessa, että minun teki mieli tupakkaa, päätin silti venyttää tabletin ottoa : VIRHE!!! Pinnani kiristyi hetkessä, olen rauhaton. Toivon, ettei kukaan sano minulle ns väärin, pinnani on kuin pieni risu joka on katkeamaisillaan. Tuntui kun jokainen ihminen polttaisi, kuin jokapuolelta tulvisi ihanaa savua sieraimiini. Keuhkot huutaa tupakkaa, on aika ottaa resoritablettini, rauhoitun. Onneksi kultani tuki minua vaikeassa tilanteessa, sanomalla: " Ollaan nyt samassa veneessä. Airot on järvessä, mutta kellutaan perille." Kyllä, minulla on ihanin mies, korvaamaton tukipilarini, vaikka olenkin tainnut tänää jo muutaman kerran koetella hänen kärsivällisyyttään, mutta PÄIVÄ KERRALLAAN, HITAASTI HYVÄ TULEE!!!!! Kyllä minä/ me  tähän pystytään!!!