Jokin asia voi olla niin kaunis, että se häikäisee kirkkaudellaan ja kauneudellaan, eikä pinnan alle pysty näkemään, vasta kuin hohto ja loiste katoaa, ja silloin totuus paljastaa katkeran ja ruman olemuksensa
Elämäni tosissaan on suht palasina tällä hetkellä. Olen työtön, ja senpä vuoksi raha-asiani ovat suuressa solmussa. Ja kaikki muu rahaa liittyvä, jotenki kuitenki minä silti aina tuppaan selvitymään. HEI mun elämä on vähä niinku se Survivor-ohjelma =D Juuh niin onki, taistelua kaiken kanssa. Jotenki kaikki on sotkussa, tiedättekö oikeasti aivan kaikki asiat. Sitten minä ponnistan sieltä/täältä helvetin syövereistä eteenpäin. Hoidan yhden asian kerrallaan, sillä olen ollut henkisesti niin loppu, että haluan hoitaa yhden asian, vain yksi ja tehdä sen kunnolla. Pikku hiljaa näin saan otteen elämästäni ja itsestäni, vaikkakin ne olisivat todella tyhmiä ja pieniä asioita.
Mielestäni tässä myös nähdään se, ketkä ovat oikeasti ystäviäsi, ja ketkä oikeasti välittävät sinusta. On hienoa huomata, että kun ystävät näkevät että työhaastatteluista saadut palautteet (liikaa kokemusta =D ), stressi ja muut väsyttävät minut loppuun, he kohtelevat minua kuin ennenkin. Sanovat että kaikki järjestyy, keksivät kaikkea tekemistä keilailua, kirppikselle menoa, kahvittelua, hyvän ruoan tekoa, ja aina ku sanon, että en tiiä voinko tulla he eivät ota sitä kuuleviin korviinsa. He ovat läsnä ja tukevat. Sitten on toisia jotka eivät aseta itseään minun asemaani, eivät ymmärrä pahaa oloani, väsymystäni ja stressiäni, vaan vertaavat tyyliin itseensä. Stressi on todella väsyttävää. Sitten alan avata silmiä enemmän ja kuuntelemaan, mitä ne toisenlaiset ystävät jotka muutenkin vertailevat itseään minuun sanovat. Heistä on tullut enemmän stressiä ja painolastia minulle. En tiedä yrittävätkö hekin auttaa minua oikeasti, mutta siltä se ei tunnu. Tarvitsen tukea, koska minä yritän enemmän kuin mitään muuta saada sen työn ja pistää elämäni kuntoon, ja silti saan vaan haukkua ja paskaa niskaa enemmän kuin laki sallii. En tiedä mitä tulisi tehdä, pitäisikö vain keventää lastia oikein urakalla ja pudottaa heidät matkasta, vai yrittää ymmärtää heitä???
Joka tapauksessa, tänään sain hoidettua lasku asioita eteenpäin, oloni keveni huomattavasti. Näistä asioista tuli ihan oikeasti olo, että kaikki järjestyy jos vain yrittää, ja tekee asioiden eteen töitä. Mutta sitten rännistä kaadetaan vaikka mitä paskaa niskaa taas uudestaan, niin tulee olo jo, että ehkä on parempi luovuttaa, vai pitäisikö lopettaa ottamasta vastaan mitä tahansa. Jos yritän ja seison omilla jaloillani, ja asiat tuntuvan menevän eteenpäin, niin jossakin päässä se kusee. VIT** PRKL SAA***A!!!!!
No se siitä kilaroinnista. Halusin tehdä tänään uusimmista Oliviastakin postauksen enoikein löytänyt mitää kirjoitettavaa. Katson vielä sen läpi uudestaan jos siitä saisi jotain puristettua irti..
Maalaus otettu sivuilta www.falboart.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti