Minäpä epäilen, että kärsin auringon puutoksesta. Minua ei kiinnosta mikään, ei mikään, ei edes unelmani. Koulutukseni päivät valuvat pois, läpi sormieni, kuten kaikki muukin. Osaan hymyillä ja nauraa, mutta tunne on poissa, kuten kaikki muukin. Minua ei kiinnosta yksinkertaisesti, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mitä sitten jos en mene koulutukseen??? Mitä sitten etten nuku vaan valvon yöt?? Mitä sillä on väliä. Ei mitään. Viime vuonna olin aika maassa syyskyysta huhti-toukokuuhun asti. Ja nyt luulen, että tässä on samanlainen juttu menossa taas. Tiedän ratkaisun. Minun on paettava, jonnekin aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan, jossa ihmiset hymyilevät. Tuntuu kuin paras osa minusta kuolisi pois, iloisuus, enrgisyys, leikkimielisyys ja onnellisuus. Noh koitetaan houkutella tuo minun miekkoseni, matkalle, tai vaikka huijata. Jos antaa lahjan, sitähän ei voi palauttaa =) Joten näin ollen pääsisimme vähän viettämään aikaa yhdessä, sekä kummatkin nauttimaan kunnon d-vitamiinista, AURINGOSTA!!!! Juu, pahoittelut tästä hölmöstä, lyhyestä ja turhasta valitusvirrestä yritän keksiä kehittävämpää huomiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti