Oloni on paska. Surullinen. Paska. Paska. Paska AI NIIN ja PASKA!!! En muista milloin olisin itkenyt näin paljoa. Eilen itkin kun kävelin sateessa kotiin. Jatkoin itkua, hysteeristä itkua kotona. Menin suihkuun sillä olin aivan jäässä, koska olin kävellyt sateessa, ja vaatteeni olivat edellisestä vesi sateesta aivan märät. Suihkussa tipahdin polvilleni ja itkin. Itkin niin paljon, että räkä valui poskella. En jaksanut edes pyyhkiä, onneksi siis olin suihkussa. Suihkun jälkeen Mikko tuli, Mikko meni. Menin hyvissä ajoin odottamaan Mikkoa alas, koska häpesin hysteeristä itkuani. Poltin tupakkaa minkä pystyin itkultani. Mikko tuli. Hän oli vihainen ja puhui. Itkin, en saanut sanoja suusta, en pystynyt sanomaan mitään, en pystynyt edes katsomaan häntä. Itkin vain. Kun hän oli poissa itkuni yltyi niin paljon, että hengittäminen oli jo vaivalloista. Vähän niin kuin olisi hyperventiloinut.. Tämä jatkui tosissaankin niin kauan kunnes nukahdin.
Tänä aamuna olinkin sitten aikasmoinen näky =D Siis vähä jopa nauratti.. Silmäni olivat siis aivan turvonneet, siis aivan turvonneet, aivan järkyttyvät. No ei siinä mikään silti auttanut. Kahvia naamaan. JA ylös. Väsymys oli valtaisa. Olin mennyt nukkumaan maanantaina 2 jälkeen yöllä, herätys oli ennen 6. Noh ei se mitään töihin kiltisti vaan. Päivä meni itkuun purskahdellessa, ja masentuneena. Vaikka esitän aina todella kovaa, olen aikamoinen pehmis. En siedä kyllä vaan, että kukaan sitä näkee. Paitsi harvat ja valitut.
Vihdoin lähdin kotiin, ja tietenkin bussissa purskadin hirveään vollotukseen. Sitten menin vielä bussilla Mikon asunnon ohi, uusi itku kohtaus. Ja kun jäiin pysäkilläni törkeä itku kohtaus. Hain Alexin tarhasta ja kävelimme kotiin. Onneksi minulla oli aurinkolasit, niin kukaan ei päässyt todistamaan tapahtumaa, toivottavasti. Alex kyllä hiffasi jotai, nimittäin hän kysyi : "Äiti, miksi sinä puhut noin oudolla äänellä??? Miksi sinulla on niin pahamieli??" Minä: EEEEEIIIIIIIII, äitillä on vähä flunssaa =DDDD!!!!"
Mul on söpskät vaatteet päällä.. Ei huvita ottaa kuvaa edes. Makaan peiton alla vaan. Mul on pinkki tuubi toppi ja mustat zaran farkut, ja oli viel pinkit lenkkarit =D Ei ole nälkä, mutta pakotan itseni syömään. EN tiedä mikä helpottais, tuskin mikään. No mutta kerron salaisuuden. Enpä ole tällästä tuskaa koskaan tuntenut. Ei ole koskaan näin paljon sattunut. Siipi maassa jatkan eteenpäin. Toivon että se aurinko paistaa minulle pian, ja tietty hänelle. En ole hänelle vihainen, en mitään. Ymmärrän häntä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti